Vaalipäivän lähestyessä keskustelu on vihdoin menossa arvoihin. Etenkin kun taloudelliset raamit tiukkenevat on kuluttajansuoja äänestäjälle tietää miten hänen äänestämänsä ehdokas ja ehdokkaan takana oleva puolue on vähäisiä varoja jakamassa.
Koulujen ja perheiden hätää huudetaan kaikkialla. Hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa on koulutuspalvelusta tullut suurin kuntien palvelu. Koulutus toimiikin valtionosuuksilla, joita on yhä enemmän viime vuosina paikattu hankkeilla ja erilaisilla erityisrahoituksilla. Ne kunnat ovat pärjänneet parhaiten, joilla on parhaat hankehankemusten kirjoittajat ja heihin laitetut resurssit. Kumpi olisi tärkeämpää koulutussektorin resurssien kohdentamista – hakemusten kirjoitus vai oppimisen mahdollistaminen? Tällä hetkellä tuota arvokeskustelua joudutaan käymään kovasti.
Suomi on noussut tasa-arvoiseksi hyvinvointivaltioksi ja maailman menestyjien joukkoon koulutuksen ja osaamisen ansiosta. Oppimistulokset ovat kuitenkin kääntyneet laskuun ja oppimiserot maassamme kasvavat. Oppitunnilla ei ole mahdollista ammattilaisten keskittyä aina vaan oppimisen mahdollistamiseen, vaan paljon aikaa menee oppimien mahdollistamisen tukemiseen. Työrauhan turvaaminen ja opiskelijoiden hyvinvoinnin kannattelu vie opettajien aikaa ja voimavaroja oman työhyvinvoinninkin hinnalla. Koulu tulee uudistaa siten, että saadaan opettajat keskittymään opetukseen ja oppimisen edistämiseen ja muut tehtävät niiden alojen asiantuntijoille.
Vaikka koulutuksen järjestäminen on kunnan vastuulla, on sen rahoitus valtionosuuksien varassa. On aika katsoa rahoitus uudelleen, jotta arvokas pedagoginen osaaminen voidaan käyttää siihen mihin se on tarkoitettu.