Kangasniemen vihreät ry asetti ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat kevään 2021 vaaleihin eilen 1.6.2020 yhdistyksen kokouksessa. Ehdolle valittiin Marjo Heikkinen, Marjo Hämäläinen, Maisa Juntunen ja Arja Villi. ”Tavoitteena on päästä kehittämään ensi vaalikaudella Kangasniemeä nykyistä useamman vihreän valtuutetun voimin ja se tarkoittaa myös sitä, että ehdokkaita tarvitaan enemmän. Ehdokashankinta on tästä syystä aloitettu ajoissa ja on historiallista, että meillä on tässä vaiheessa asetettu jo neljä ehdokasta, vaikka vaaleihin on vielä lähes vuosi aikaa. ” kertoo Kangasniemen vihreiden puheenjohtaja Maisa Juntunen.
Näin ehdokkaat kuvaavat niitä syitä, miksi haluavat olla mukana kehittämässä Kangasniemeä:
”Viime kunnallisvaalien menestys oli todella innostavaa. Vihreiden arvojen avulla pystymme luomaan yhteiskuntaa, jossa huolehditaan tasa-arvoisesti kaikkien hyvinvoinnista.” – Marjo Heikkinen
”Vastuu toisistamme. Vastuu luonnostamme. Vastuu arjestamme. Me kaikki tiedämme, miten hyvä paikka Kangasniemi on. Kuluneen kevään aikana konkretisoitui se, millainen yhteenkuuluvuuden, yhteisöllisyyden ja toisista välittämisen voima kunnassamme on. Nyt on se hetki, kun haluan olla yhdessä kuntalaistemme kanssa suuntaamassa tulevaisuuteen ja luomassa toimivaa arkea ympärillemme.” – Marjo Hämäläinen
”Haluan tehdä töitä sen eteen että saamme kauniin ja rakkaan kotikuntamme säilytettyä elinvoimaisena ja turvallisena paikkana elää. Kasvattaa lapsia ja viettää rauhaisaa vanhuutta. Meillä on vielä puhdas luonto ja kaikki mahdollisuudet jäljellä. Nyt vain keskitytään asioihin joiden avulla kaikki se säilytetään. Ihan pienetkin teot ovat tärkeitä. Kuunnellaan ja kuullaan toisiamme. Yhteisöllisyys on suuri voimavara.” – Arja Villi
”Minulle tärkeää on huolehtia siitä, että Kangasniemen eri puolilla voi elää jatkossakin hyvää arkea ja toimia yrittäjänä eri elämäntilanteissa. Uskon Kangasniemen positiiviseen tulevaisuuteen ja maaseudun vetovoimaan ja sen tähden meidän tulee huolehtia luonnosta ympärillämme, vesistöjen puhtaudesta sekä saavutettavista sivistys- ja sotepalveluista. Koulutukseen tehdyt panostukset maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. On myös tärkeää, että Kangasniemi on kunnianhimoinen ilmastotoimissaan. Päätöksenteon avoimuuden ja kuntalaisten osallisuuden edistäminen on keskeisiä kehittämisen kohteita kunnassa ja haluan olla mukana huolehtimassa, että tässä mennään eteenpäin.” – Maisa Juntunen
Juuri sinäkin voit olla mukana vaikuttamassa kuntamme tulevaisuuteen vaikkapa näin:
🌱 Lähde mukaan ehdokkaaksi vaaleihin!
🌱 Ehdota hyvää ehdokasta!
🌱 Liity Kangasniemen vihreisiin ja tule mukaan toimimaan iloiseen porukkaamme!
🌳 Kangasniemen vihreät on olemassa, sillä näinä aikoina luontoarvoja ja ympäristöä tulee puolustaa entistä ponnekkaammin. Kangasniemellä luonto on lähellä ja on meistä kiinni millaisena sen jätämme tuleville sukupolville. Haluamme myös huolehtia jokaisen lapsen oikeudesta hyvään lapsuuteen ja jokaisen ihmisen oikeudesta hyvinvoivaan elämään. Tässä oleellisia asioita ovat läheltä löytyvät palvelut, aktiiviset yhdistykset ja yhteisöt, yhteisölliset elävät kylät ja päätöksenteon avoimuus ja osallistavuus. Otetaan kaikki mukaan luomaan Kangasniemestä hiilineutraali luonnonläheinen maaseutukunta! 🌳