Kaakkois-Suomen Vihreät

Kannanotot

Puusähkö mukaan sähkönsyöttötariffilakiin

Kannanotot 20.11.2009 23:18

Kaakkois-Suomen vihreät vetoavat alueen päättäjiin, jotta nämä ottaisivat asiakseen ajaa myös puusähköä mukaan valmisteilla olevaan
sähkönsyöttötariffilakiin. Se takaisi kiinteän, markkinoita korkeamman hinnan biokaasu- ja tuulisähkölle. Lain tavoitteena on lisätä uusiutuvien
energialähteiden tuotantoa. Laajennettuna syöttötariffi parantaisi kemiallisesti massaa valmistavien laitosten ja myös sahojen kannattavuutta. Rakennemuutoksesta tulisi paljon pehmeämpi ja se antaisi paikkakunnille
aikaa suunnitella elinkeinorakenteiden monipuolistamista. Tehdaslaitoksia ei pelasta vasta kolmen tai kymmenen vuoden kuluttua verkkoon kytkettävä ydinvoimala.

Kaakkois-Suomen vihreät ry esittää syvän huolensa metsä- ja paperiteollisuuden rakennemuutoksen etenemisestä. Kaukaan vaneritehtaan
lakkautus on viimeisin esimerkki siitä, mitä tällä seudulla on koettu vuodesta 2006. Tehtaiden sulkemiset merkitsevät työpaikka- ja verotulojen menetyksiä tehdaspaikkakunnilla ja vaikeuttavat uusiutuvan energian lisäystavoitteen toteutumista. Suuri osa suomalaisesta uusiutuvasta energiasta on teollisuusprosessien yhteydessä syntyvien jäteliemien polttamista.

Kaakkois-Suomen vihreiden mielestä ilmastotavoitteiden, metsiensuojelun ja teollisuuden ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Kuukausi sitten julkaistu valtioneuvoston ilmastopoliittinen tulevaisuusselonteko ja Vihreiden toissa syksynä julkistamat metsäpoliittiset linjaukset, Vihreät timantit, kuvaavat erinomaisia mahdollisuuksia ekologisesti kestävämpään talouteen.

 

 

Kannanotto Kollajan rakentamista vastaan

Kannanotot 22.08.2009 14:46

PVO:n Kollaja-YVA epätarkka

Huolimatta Kollajan altaan rakentamishankkeen lainvastaisuudesta Pohjolan Voima (PVO) on toteuttanut ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -prosessin, joka on julkisuudessa herättänyt
kohtalaisen paljon huomiota.  YVA on nyt Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksessa lausuntokierroksella ja myös Kaakkois-Suomen Vihreät ry (KasVi ry) haluaa esittää oman kantansa YVA:an ja tapaan esittää asia julkisesti.

Uutta hanketta on verrattu aikaisempaan, heikompaan suunnitelmaan ja sen todetaan korjaavan aikaisemman suunnitelman ongelmat. Esimerkiksi Kipinäkosken virtaaman pitäisi säilyä riittävänä kesäaikaiselle virkistyskalastukselle, mutta talvisaikaan joen uoma kuitenkin kuivuu eikä mahdollista kalojen talvista elämää alueella. Altaan alle on myös jäämässä suuri, virkistyskäytössä merkittävä alue, jolla toimii mm. useita hirvenmetsästysseuroja. Alueen talojen ja kesämökkien myyntihinnat ovat hankkeen vireille tulon jälkeen romahtaneet.

Kollajan ja Vuotoksen rakentamista on perusteltu energian tarpeen lisääntymisellä, tuuli- ja ydinvoiman vaatimalla säätövoimalla, työpaikoilla ja jopa tulvasuojelulla.  Työ- ja elinkeinoministeriö ja ministeri Pekkarinen ovat todenneet, että energian tarve on kääntynyt jyrkkään laskuun.  Tällä perusteella altaan rakentaminen ei ole tarpeellista. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, ettei tuulivoima eikä myöskään ydinvoima tarvitse säätövoimaa, jota on jo nyt runsaasti ja rakennetaan koko ajan lisää. Altaan rakentamisen työllisyysvaikutus on myös mitätön verrattuna työpaikkojen menetykseen, jonka
altaan kalastusmatkailulle aiheuttamat haitat toisivat mukanaan. Tulvasuojeluperustelu on vailla pohjaa, koska esitetty allasratkaisu tullee lisäämään tulvia Pudasjärven keskustan alueella.

Hankkeen perimmäinen tarkoitus lienee koskiensuojelulain kumoaminen ja muiden vastaavien projektien mahdollistaminen Suomessa. Kaakkois-Suomen vihreät ry vastustaa tällaista
kehitystä ja esittää kannanottonaan, että Kollajan altaan uusista rakentamissuunnitelmista luovutaan.  Luonnonsuojeluun liittyvien lakien tulee olla luonteeltaan pysyviä, muuten niillä ei ole merkitystä.

 

Kannari tervapääskyjen puolesta

Kannanotot 19.07.2009 13:10

Haminan kaupungin luonnonsuojelulain vastainen toiminta Vehkalahden
koulun purkutöissä ei ole hyväksyttävää ja osoittaa päättäjien
sitoutumattomuutta kestävään kehitykseen


Haminan kaupunki tuhosi tervapääskyjen pesät Vehkalahden koulun
purkutyömaalla vastoin Ympäristökeskuksen päätöstä, jonka mukaan
lintujen pesimärauhan turvaavaa luonnonsuojelulakia olisi pitänyt
noudattaa. Haminan kaupunki siis toimi harkiten vastoin saamiaan
selkeitä ohjeita, joiden mukaan purkutyöt olisi pitänyt organisoida
siten, että linnut olisivat ehtineet saada pesueensa siivilleen.
Periaatteessa myös pesän tuhonneet kaupungin työntekijät olivat
ikävässä tilanteessa saadessaan lainvastaisen toimintakäskyn.
Perusteluna teolle oli purkutöiden viivästymisestä koituva koulunkäynnin
aloittamisen lykkääntyminen, sillä purkutöitä ei katsottu voivan tehdä samanaikaisesti koulutyön kanssa, vaikka aiemmin oli nimenomaan todettu että se on mahdollista tietyin järjestelyin.

Mikäli valpas kaupunkilainen ei olisi kiinnittänyt huomiota
tervapääskyjen pesiin ja nostanut asiaa esille julkisesti, ei ongelma
olisi tullut lainkaan ilmi. Kaiketi pesät olisi tuhottu kaikessa
hiljaisuudessa. Herääkin kysymys onko luonnonsuojelulain vastaisesti
toimiminen totuttu toimintatapa kaupungin työmailla. Voidaan todeta,
että talouden pyörittäjänä toki Haminan korkein virkamiesjohto toimii
esimerkillisesti kuntalaisten rahojen säästämiseksi: mikään
luonnonsuojelulain rikkomisesta määrättävä rangaistus ei tee
taloudellisesti kannattamattomaksi Haminan kaupungille toimia niin kuin
se toimi. Kaupunki siis jää menettelyvaihtoehtojen valikoimassa
kirkkaasti plussan puolelle pesänhävityskäskyineen jos puhtaasti euroja
lasketaan. Kuitenkin kysymys purkutöiden uudelleen suunnittelun ja
luonnonsuojelulakia kunnioittavan toteuttamisen mukanaan tuomista
lisäkustannuksista lienee marginaalinen ottaen huomioon koko hankkeen
kokonaiskustannukset.

Kestävä kehitys nostetaan esille Haminan kaupungin päätöksenteon
yhtenä periaatteena. Ikävä totuus on, että tämä ei käytännössä toteudu
pienissä asioissa eikä sen toteutuminen siten tunnu uskottavalta
suurissakaan asioissa. Ihmisten hyvinvoinnin ja luontoarvojen
vastakkainasettelu siten kuin se Vehkalahden koulun purkutöiden
yhteydessä tapahtui, ei osoita kaupungin toteuttavan julkituomaansa
kestävän kehityksen huomioimista. Ihmisten hyvinvointi ja luontoarvot
eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan päinvastoin tukevat toisiaan
mikäli ne päätöksenteossa otetaan asianmukaisesti huomioon.

Raideliikennettä on kehitettävä järkevästi!

Kannanotot 16.06.2009 21:07

Kaakkois-Suomen Vihreiden hallituksen mielestä lisääntyvä tavarajunaliikenne on järjesteltävä turvallisesti ja uudet rataosuudet on suunniteltava myös lähijunaliikennettä varten

 

Nykyisen yksiraiteisen Luumäki-Imatrankoski-rataosuuden kapasiteetti on ajoittain lähes täyskuormitettu. Kaakkois-Suomen ratakapasiteetin lisääminen on aiheellista. Suunnitelmissa on rataosuuden muuttaminen kaksiraiteiseksi. Rataosuuden kehittäminen on jatkoa Kerava-Lahti oikoradan rakentamiselle sekä Lahti-Luumäki-rataosuuden rakennussuunnittelulle.

 

Suomen ja Venäjän välillä käydään neuvotteluja tavarajunaliikenteen lisäämiseksi sekä ruuhkia ja muita ongelmia aiheuttaneiden autojen rekkakuljetusten vaihtamiseksi autojen junakuljetuksiksi.

 

Rataosuuden remontoiminen kaksiraiteiseksi voi tulla jopa kalliimmaksi kuin uuden yksiraiteisen osuuden rakentaminen. Ehdotammekin, että Ratahallintokeskuksen Rautatieliikenne 2030-suunnitelmassa kuvailtu

kokonaan uusi yksiraiteinen Helsinki-Pietari-rantarata otetaan jo nyt suunnitteluun mukaan kaksoisraiteen vaihtoehdoksi. Rantarata hyödyttäisi suuresti Eteläistä Kymenlaaksoa. Radan linjaus on tarkoin harkittava ja

toteutettava maantieverkon kanssa mahdollisimman yhdensuuntaisesti.

 

 Kaakkois-Suomen Vihreät vaativat myös, että raideosuuksia ja tavaraliikennejärjestelyjä suunniteltaessa täytyy riittävällä vakavuudella varautua vaarallisten aineiden junakuljetusten erityisjärjestelyihin. Vaarallisia aineita sisältäviä junakuljetuksia ei tule pysäköidä asutuksen keskellä sijaitseville ratapihoille. Aiempina

 vuosina on tapahtunut mm. raskaiden venäläisten säiliövaunujen suistumisia kiskoilta, syynä kuljetusten puutteellinen suunnittelu ja kiskojen riittämätön kestävyys.

 

Raideliikenne on ympäristön kannalta paras vaihtoehto tavara- ja henkilöliikenteen järjestämiseksi. Suunnitellut rataosuudet helpottavat paitsi tavaraliikenteen sujuvuutta, mahdollistaisivat myös pienpaikkakunnilla pysähtyvän lähijunaliikenteen. Raideosuuksia suunniteltaessa onkin alusta lähtien varattava mahdollisuus lähijunaliikenteelle.

Saimaannorpan puolesta

Kannanotot 16.05.2009 10:58

Kaakkois-Suomen Vihreät kokoontuivat eilen hallituksen kokoukseen Lappeenrannassa. Kokouksen aluksi yleisölle vapaapääsyiseen tilaisuuteen oli saapunut Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin varapuheenjohtaja Pertti Siilahti kertomaan Saimaannorpan nykytilasta ja sen suojelusta. Kokouksen yhteydessä hallitus laati oheisen kannanoton.

 

Kaakkois-Suomen Vihreät vaativat, että maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila asettaa välittömästi pakollisen ja sitovan verkkokalastuskiellon ainakin vuosittain 15.4.-30.6. väliseksi ajaksi Saimaalla alueille, joilla Saimaannorppaa esiintyy.

Suurin osa alueen verkkokalastuksesta on harrastuksena tehtävää toimintaa, jolla ei ole kenenkään elinkeinon kanssa mitään tekemistä.

Kuluva vuosi on ollut Saimaannorpan syntyvyyden osalta huonoin vuosi koko vuosituhanteen. Neljä viimeisintä vuotta ovat olleet huonoja Saimaannorpan syntyvyyden ja myös kannan kasvun kannalta varsinkin eteläisellä Saimaalla. Lisäksi noin puolet syntyneistä kuuteista hukkuu kalastajien verkkoihin vuosittain.

Saimaannorppa kuuluu EU:n luontodirektiivin mainitsemiin erittäin uhanalaisiin eläinlajeihin ja se on erikseen mainittuna direktiivin liitteenä olevassa lajiluettelossa. Direktiivi edellyttää, että ” jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa; näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana; tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta; lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen”.

Direktiivi ei toteudu tällä hetkellä käytännössä – nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva suojelu ei toimi.

"Saimaannorppa on ainoa eliölajimme, jota ei ole missään muualla maailmassa. Jos kansallisesti ei löydy tahtoa ja halua tehdä välttämättömiä päätöksiä koko maailman mittakaavassa ainutlaatuisen lajin suojelemiseksi,  on todennäköistä että EU pakottaa Suomen noudattamaan luontodirektiivin vaatimuksia myös Saimaannorpan osalta", toteaa Kaakkois-Suomen Vihreiden puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas Hanna Holopainen.

Luontodirektiivi: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31992L0043:FI:HTML

Lisää artikkeleita...

Kaakkois-Suomen Vihreiden sivut on toteutettu avoimen lähdekoodin Joomla! -julkaisujärjestelmällä.
Kirjaudu ylläpitoon.